Kategoriat
Yleinen

Olet mitä syöt – Lause, jota kaikkien tulisi miettiä

Faktoja

Haluan aloittaa artikkelin kertomalla muutaman faktan, jotta kaikki miettisivät hieman, miten huolestuttava tilanne oikeasti on! Nyt kaikki kuulolla! Yksinkertainen aihe, mutta silti mennään metsään, ja lujaan… Kun katsotaan tilastoja, kuinka paljon ihmiset ovat lihoneet viime vuosikymmenien aikana, näyttävät ne hyvin huolestuttavilta.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos toteaa lihavuuden olevan eräs yksi merkittävimmistä kansanterveydellisistä ongelmista Suomessa. Lihavuus on tutkitusti yhteydessä hyvin moneen eri sairauteen, esimerkkeinä muun muassa; diabetes, erilaiset syövät, sydän- ja verisuonitaudit sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet… Tässä vieläpä lueteltuna vain pieni osa sairauksista, johon lihavuus on usein yhteydessä. Jo 15 kilon ylipaino nostaa riskiä saada diabetes 10-20-kertaa todennäköisemmin verrattuna normaalipainoiseen ihmiseen (Duodecim, terveyskirjasto, 2020).

Jotta sanat eivät sekottuisi, niin kerrataan vielä: Ihminen on lihava, kun painoindeksi on vähintään 30 kg/m2. Ylipaino puolestaan tarkoittaa sitä, kun painoindeksi on 25 kg/m2– 30 kg/m2. Erittäin huolestuttavaa on myös se, että lihavien aikuisten määrä Suomessa on kaksinkertaistunut viimeisen 40 vuoden aikana ja lihavien nuorten määrä on 3-kertaistunut (Duodecim,terveyskirjasto, 2020). Jos katsellaan koko maailman tilastoja, niin maailmassa on arviolta miljardi ihmistä, jotka ovat ylipainoisia ja näistä kolmannes lihavia…

Back to basics

Syö terveellisesti, monipuolisesti ja riittävästi. Unohda laihdutuskuurit ja muut hömpötykset! Nyt kuitenkin tähdätään pysyviin tuloksiin, ja ne eivät tule dieettiruoilla ja mainostetuilla ravintopussiaterioilla. Oikeastaan ne ovat enemmän jopa haitaksi. Usein jaksetaan jonkun aikaa noudattaa jotakin dieettiohjelmaa, ja dieetin lopettamisen jälkeen paino palaa entiseen, ja usein jopa yli entisenkin painon.

Kaikki lähtee elintapojen muutoksesta terveelliseen ja psyykkisestikin helposti noudatettavaan ruokavalioon! Tällä tarkoitan sitä, että dieetti voi olla melko rankka ja vaikea noudattaa, sillä siinä ihminen ikään kuin ”kituuttaa” itseään. Tähän ei ole useinkaan tarvetta, kunhan rakentaa ruokavalion järkevällä tavalla, jolloin elämäntavat jäävät pysyviksi! Terveellisesti syöminen tuottaa hyvää oloa, pysyt pirteänä sekä energisenä koko päivän ajan, ja kaiken lisäksi se ei ole todellakaan mitään rakettitiedettä! Oikeastaan se on hyvinkin simppeliä. En ala tässä sen enempää kertomaan, mitä ihmisten tulisi syödä, sillä uskon, että suurin osa ihmisistä tietää, mitä tarkoittaa terveellinen ruokavalio; paljon kasviksia, hyviä hiilihydraatteja ja rasvoja sekä riittävästi proteiinia. Herkuttelukin on sallittua, mutta kohtuus kaikessa!

Kohtuu kaikessa 🙂

Omia kokemuksia

Itsellänikin on jotain kokemusta ylipainoisuudesta. Kuudennella luokalla (2011-2012) minulla oli liikuntakielto yli vuoden ajan johtuen vammasta polvessani. Tänä ajanjaksona minulle kertyi ylimääräisiä kiloja. Tuosta ajasta oppineena, tiedän nyt, etten ikinä halua enää olla siinä kunnossa. Minulla se lähinnä haittasi liikkumista ja urheilemista kuntouduttuani, ja kilot lähtivätkin pois onnekseni melko nopeasti. En siis ollut ikinä mitenkään kauhean ylipainoinen, mutta jonkin verran. Olin kuitenkin siinä iässä, että ylipaino vaikutti itsetuntooni ja -varmuuteeni tuolloin. Aionkin tulevaisuudessa kirjoittaa artikkelin lasten ylipainosta ja lihavuudesta.

Koulukuvat kolmelta vuodelta. Voi huomata pienoista kasvojen kapenemista kuvissa, kun polven kuntouduttua pääsin taas liikkumaan ja pelaamaan jalkapalloa (lue: nauttimaan elämästä) 😀

Ota koppi!

Nyt muutama ohje, jolla pystyt noudattamaan terveellisiä elämäntapoja helpommin:

  • Älä mene nälkäisenä kauppaan
  • Sokerillisista juomista kertyy helposti ”ylimääräistä” energiaa, juo janoon vettä. Myös välipalat tulisi olla jotakin muuta, kuin suklaapatukoita, esimerkiksi banaani, rahka, omena yms.
  • Syö paljon kasviksia
  • Voit herkutella, mutta kohtuudella
  • Syö monipuolisesti kaikkea

Toivon todella, että tekisimme jotakin lihavuudelle ja ylipainolle… Lihavuus on jo todella iso ongelma koko maailmassa. Pelottaa ajatuskin, mitä käy, jos koko ajan tuodaan entistäkin enemmän lisää epäterveellisiä snackeja ja tuotteita lisää kauppojen hyllyihin, emmekä osaa kieltäytyä niistä? Mitä käy, jos lihavuus ja ylipaino vain lisääntyvät? Sairaudet lisääntyvät, elämänlaatu ja hyvinvointi kärsivät sekä taloudelliset menetykset ovat mittaamattomia, muun muassa lisääntyneiden sairaslomien ja eläkkeiden takia… Pelottavaa tässä on se, että luettelin vain pienen osan ongelmista, joita lihavuus sekä ylipaino aiheuttavat…

Lause saattaa toistua artikkelissa useammankin kerran, mutta vielä kerran; syöminen terveellisesti on melko yksinkertaista, ja hyödyt ovat valtavat! Miksi emme siis söisi terveellisesti, kun tiedämme, mitä lihavuus ja ylipaino tekevät meille? Muista, että olet, mitä syöt!

Oikein hyvää viikonloppua kaikille! Ps. Jos pidit postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos! 🙂

Haaste: Mieti hetki, minkälaiset ovat sinun ruokailutottumuksesi. Tulisiko niitä muuttaa, jos tulisi, niin miten?

Lähteet:

Duodecim, terveyskirjasto, 2020, saatavilla: https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00042

THL, saatavilla: https://thl.fi/fi/web/kansantaudit/yleistietoa-kansantaudeista

Kirjoittanut Viljami

20-vuotias liikuntapedagogiikan opiskelija, jonka harrastuksiin nykyään kuuluu kaikenlainen liikunta laidasta laitaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *